Loistavaa nähdä, että ihmiset ovat löytäneet ja lisäksi kiinnostuneet blogistani niin, että yhden päivän aikana lukijamäärä kasvoi yli kymmenellä! Vaikka 29 on vielä suhteellisen pieni luku, kaikki lukijat ja kiinnostuneiden merkitys minulle on tässä vaiheessa suuri ilo. On kunnia jakaa täällä teidän kanssa sitä, minkä ympärille mun maailma rakentuu. Pitäkää kiinnostuksenne yllä= )
ISO KIITOS!
tiistai 26. heinäkuuta 2011
maanantai 25. heinäkuuta 2011
maanantai 18. heinäkuuta 2011
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
not clever enough
Vaihteeksi sarjakuvaa. Jotain kai tapahtui pääni sisällä, kun sain valmiiksi yhden kokonaisen stripin!
Tämä on kertomus siitä kun - no, lukekaa itse.
Tämä on kertomus siitä kun - no, lukekaa itse.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
A tree of the year
Kokeilin jotakin kuvattavaa erästä Year Bookia varten, jonka näette ehkä myöhemmin vielä täällä. Ihan oikeana, painettuna tuotteena! Tässä esimakua, joka ei muistuta paljoakaan lopulliseen tuotteen ulkoasua, ha! Jostain syystä tämä kuva miellyttää.
lauantai 28. toukokuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
torstai 21. huhtikuuta 2011
own desktop
Ajattelin postata teille kuvan oman kämppäni työpisteestä, jossa vietän aikaani koulun jälkeen ehkä noin 50,57%! Tuoli ei ole ergonomisin mahdollinen, mutta rakastan sitä! Taulun kokosin parisen päivää sitten vanhaan puiseen kehykseen. Raidallinen rahi ei koskaan ole täynnä tavaraa, nyt se vain näyttää siltä, eikö!
tiistai 12. huhtikuuta 2011
perjantai 8. huhtikuuta 2011
I'm not writing a headline
Viime yönä töhritty paperille ja tänään photaroitu piirros, jonka olisi ehkä tarkoituksena olla osana koulussa tekemien omien nettisivujen etusivulla. Saa nähdä, päätyykö sinne vaiko ei.
torstai 7. huhtikuuta 2011
tiistai 5. huhtikuuta 2011
vedessä
Viime kesän Ars Nova Botnica -taidenäyttelyssä esillä ollut tauluni. Koitin saada vaikutelmaa, jossa hiukset lainehtivat vedessä.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Layers
Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurialan näyttely Alavudella taidekeskus Harrissa.
Kuvia avajaisista viime perjantailta 1.4.2011
Graafisen muotoilun toisen vuoden opiskelijoista minun lisäkseni kuusi opiskelijaa vastasivat näyttelyn järjestelystä ja suunnittelusta.
Mukana muotoilun yksikkö (graafinen, lifestyle, kaluste), kulttuurituotanto, konservointi sekä kirjasto- ja tietopalvelu.
Itse olin mukana pääasiassa muotoilutilan suunnittelussa. Myös kulttuurituotannon kamerahahmo ja kokonaisuus on minun aikaansaannosta. Lifestylen osiosta en valitettavasti löytänyt parempaa otosta, mutta toivottavasti pääsen kuvailemaan piakkoin parempia kuvia.
Kiitos kaikille osanottajille ja etenkin teille mahtaville mukana suunnittelussa oleville ystäville <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)